Kukkakori joulupöytään

Kukkakori joulupöytään

posted in: Pihailo | 0

Tähän aikaan vuodesta kaupat ovat pullollaan mitä hienompia kukka-asetelmia ja valmis kukkakori joulupöytään onkin mainio joulun tuliainen ja muistaminen. Omaan pöytään saattaa tehdä mieli jotakin persoonallisempaa. Ota tästä muutama vinkki: alla kolme erilaista pikapikaa valmistuvaa istutusta, joihin aineksetkin ovat helposti saatavilla.

Sipulikori

Nimensä mukaisesti tämä istutus sisältää vain sipulikasveja. Tämä pärjää ja tuoksuu sisällä, mutta myös ulkona jos lämpötila pyörii nollan tuntumassa.

Tähän istutukseen voit käyttää ne alehuumassa hamstratut kukkasipulit, joita et ehtinyt ennen lumentuloa laittaa maahan. Tai kevään istukassipulit, jotka löytyivät ruukun pohjalle unohdettuina kuistin nurkasta.

Sipulit ovat kauniita ja symboloivat upeasti uuden alkua! Sitä paitsi sipulinvarren tuoksu joulupöydässä herättelee ruokahalun ihanasti! Sipulit kasvattavat versoa viileässäkin kunhan saavat valoa joten tämä kukkakori joulupöytään valmistuu jo vaikka joulukuun alussa.

Jouluomena

Kotimaisia punaposkisia omenoita on nykyään hyvin joulun aikaan saatavilla joten kaupassa tai torilla voit valita tähän asetelmaan kauneimmat yksilöt. Omenaan kuorimaveitsellä kaiverrettu reikä toimii turvallisena jalustana kruunukynttilälle.

Punaista väriä istutukseen tuovat lamosalalin marjat ja vehreyttä pienen pienet pikkuhavut, jotka ovat juuri omiaan tällaisiin kausi-istutuksiin. Puutarhan istutuksiin suosittelen kookkaampia, paremmassa kasvussa olevia taimia.

Jos haluat pöydän keskelle pitkän asetelman, toimivat kynttiläomput hyvänä kokoovana, toistuvana elementtinä.

Maisemakori

Pienet joulupuun muotoiset havut houkuttelevat rakentamaan maiseman ympärilleen. Tässä käyttöön tulevat lasten ehtymättömät pikkutavara- ja aarrelaatikot.

Aivan parasta on tehdä tämä kukkakori joulupöytään yhdessä lasten kanssa! Luonnonmateriaaleista voit rakentaa tähän asetelmaan rekvisiittaa: oksista istuimia, kivistä muotoja, kävyn suomuista polkuja. Tähän koriin kylvetään vielä vihanneskrassin siemeniä vehreäksi matoksi!

Maisemakorin voi tehdä lasten kanssa jo marraskuun puolella ja tonttu voi piilottaa joulukalenteriin koriin sopivaa rekvisiittaa! Iloisen kukkakorin tekeminen on lapsille myös hyvää jouluaaton puuhaa.

Työvaiheet

  • Astian tai korin ei tarvitse ola vedenpitävä kun laitat sen sisälle muovin. Esimerkiksi musta roskakassi käy hienosti. Muovin reunat pysyvät parhaiten korin reunoilta piilossa jos harsit ne langalla kevyesti sisäpuolelta koriin kiinni. Valitse syvyydeltään sellainen ruukku, että kasvit voi istuttaa juuripaakkua rikkomatta.
  • Kausi-istutukseen sopii kaapista löytyvä multa: kukkamulta, taimimulta tai puutarhamulta. Istuta kasvit siten että juuristoa ei jää näkyviin. Sipulikorissa voit heitellä sipulit reilusti sikin sokin pinnalle tai istuttaa sipulin tyven mullan alle.
  • Kastele astia hyvin mutta maltillisesti. Useimmat joulun kasvit viihtyvät tasaisessa kosteudessa mutta eivät märkyydessä. Sipulikasvit ovat tässäkin poikkeus, niitä ei tarvitse kastella kuin harvoin.
  • Asettele mahdolliset koristeet paikoilleen. Jos asennat asetelmaan paristolla toimivat valot, huolehdi että patterikotelo on suojassa kosteudelta.
  • Nauti jouluisista väreistä ja tuoksuista jotka kukkakori joulupöytään tuo!
Olisiko tekstistä hyötyä muillekin? Kiitos kun jaat!
Facebookissa
Facebookissa
Instagramissa
YouTubessa
Google+ssa
Google+ssa
https://www.pihailo.fi/kukkakori-joulupoytaan/

Leave a Reply