Helpotusta pihan hoitoon – kokemuksia robottiruohonleikkurista

Helpotusta pihan hoitoon – kokemuksia robottiruohonleikkurista

posted in: Pihailo | 2

Voitte kuvitella että olin aika iloinen kun kuulin keväällä pääseväni mukaan Husqvarnan robottiruohonleikkureiden testausporukkaan! Tiedossa oli kiireinen kesä ja paljon pihanhoitotöitä asiakkaiden pihoissa. Puutarhurina ja pihasta nauttijana haluan pitää oman pihanikin edustuskunnossa joten kesäapulainen tuli pihallemme kuin tilauksesta! Leikkuri, jonka lapset nimesivät Pertiksi, on hoitanut nurmikkoamme nyt lähes viisi kuukautta. On hyvä aika summata kauden kokemuksia robottiruohonleikkurista.

Leikkurin voi asentaa itse, mutta suosittelen ammattilaisen käyttöä. Hyvinkään Konetalon asentaja kävi arvioimassa pihamme kokoon, korkeuseroihin ja muotoon sopivan leikkurimallin sekä suunnittelemassa, kuinka nurmikon alle tulevat kaapelit on juuri meidän pihassamme järkevintä asentaa. Asennustyö sisältäen kaapeleiden laiton, latausaseman asennuksen ja koneen testikäytön vei ammattilaiselta kaksi tuntia. Itse tehden hommassa olisi helposti vierähtänyt kokonainen päivä. Asentaja osaa myös arvioida kaapelien oikean sijainnin. Tarkoituksena on, että kone leikkaa mahdollisimman tarkkaan istutusalueiden, kivetysten ja muiden elementtien ympäriltä niin, että pitkäksi kasvavia, leikkurin ulottumattomiin jääviä ruohoalueita jää pihaan mahdollisimman vähän.

 

 

Ruohon kasvuunlähtö oli viileästä keväästä johtuen hidasta mutta Husqvarna Automower 310-leikkuri laitettiin toimintaan samantien. Ensimmäinen näkyvä muutos oli sammalalueiden häviäminen nurmikosta. Leikkurin pienet terät kiskoivat sammalta irti ja nurmikkoon syntyi aukkopaikkoja. Nämä aukot ovat vihertyneet levinneellä nurmikolla kesän mittaan vaikka paikkauskylvöjä emme ole tehneet. Robotti on leikannut koko kesän ajan nurmikkoa joka toinen päivä, joka on ollut sopiva tahti noin 1000m2:n pihaamme. Ruohon kasvua ei robotin vuoksi huomaa vaan nurmi pysyy jatkuvasti samettisen matalana ja tasaisena. Vanhassa rintamamiestalon osin liian tiivistyneessäkin nurmikossa kasvaa paljon apilaa, mikä on myös pysynyt matalana ja hyvän näköisenä leikkurin ansiosta.

Robottileikkuri ajastetaan leikkaamaan haluttuina aikoina. Se hakeutuu virran vähetessä itse latausasemalleen, joten latauksesta ei tarvitse huolehtia. Olemme joutuneet käynnistämään pysähtyneen leikkurin kesän aikana kolme tai neljä kertaa. Syynä on ollut puusta pudonnut terälevyn väliin jäänyt oksa tai koneen hakukaapelin reitille vahingossa jätetty esine. Leikkuri ajaa maanmyötäisten esineiden yli, mutta turvallisuussyistä pysähtyy esteeseen ja kääntyy ympäri. Robottileikkuri on turvallinen lapsiperheessä eikä häiritse eläimiäkään. Pihallamme vierailevat rusakot, siilit ja linnut eivät lainkaan pelkää leikkuria, ehkä johtuen hiljaisesta käyntiäänestä ja rauhallisesta vauhdista.

 

 

Siisti, tasainen nurmikko antaa puutarhalle upeat raamit. Robottileikkurin jälkeensä jättämä ruohosilppu on niin pientä ja hienoa, että leikkuujätettä ei nurmikossa huomaa. Koska leikkuri leikkaa jatkuvasti, ei sen jäljiltä ole nähtävissä edes minkäänlaisia ajolinjoja. Leikkuutehon voi kuitenkin huomata kun katsoo koneen alle. Etenkin märkä ruohosilppu kertyy koneen alle ja se on syytä puhdistaa noin kerran kuussa.

 

 

Kuluva osa leikkurissa ovat sen kolme partaveitsimäistä terää.  Myös terät suositellaan vaihtamaan noin kerran kuussa, vähintään kerran kesässä. Tämä riippuu paljon leikattavan nurmikon koosta. Terien vaihto on oikeasti helppoa ja siitä selviytyy jos osaa kääntää ruuvimeisselillä ruuvin auki.

 

 

Ennen kokemuksia robottiruohonleikkurista arvelutti eniten miten kiinteästi asennetut raja- ja hakukaapelit sopivat koko ajan muuttuvaan pihaamme. Omassa puutarhassa tulee kokeiltua kaikenlaista ja istutusalueet muuttuvat sen mukaan. Kaapeleita onkin tullut kaivettua ylös ja asennettua uudelleen eri paikkaan ilman ongelmia. Vihreä kaapeli on helppo havaita maan alla, toki kaivamisen kanssa on oltava tosi tarkkana ettei tule katkaisseeksi kaapelia. Kaapelia voidaan tarvittaessa jatkaa joten puutarhan ei tarvitse olla täysin valmis ja stabiili robottileikkuria hankittaessa.

 

 

Jos mietit robottileikkurin hankintaa ensi kesälle, ota yhteyttä Husqvarnan jälleenmyyjään ja asennuspalveluun jo syksyllä! Suunnittelukäynnin voi hyvin hoitaa jo nyt. Varsinaisen asennuksen voi jättää silti ensi keväälle. Jos olet uuden pihan, kenties vielä rakentamattomankin omistaja, kannattaa robottileikkuri huomioida jo pihasuunnitteluvaiheessa! Yhtenäiset nurmialueet näyttävät pihassa parhailta ja ovat käsikäyttöisillä leikkureillakin helpoimpia hoitaa. Pihasuunnitelmassa voidaan jo ennakkoon huomioida robottileikkurin optimaalisin latausaseman paikka sekä kulku nurmialueelta toiselle niin, että käsivoimin leikattavia alueita ei jää pihaan ollenkaan. Leikkuri mahdollistaa myös luonnonmukaisten, aina matalina ja siistinä pysyvien nurmipolkujen suunnittelun esimerkiksi perenna-alueen tai pihaniityn keskelle.

Suosittelen varauksetta oman kokemukseni pohjalta robottileikkuria jos haaveilet helppohoitoisemmasta ja kauniimmasta pihasta! Kone on toki hintavampi kuin käsikäyttöinen leikkuri mutta maksaa itsensä säästyneinä polttoaineina, suodattimina ja huoltoina helposti takaisin. Husqvarna Automower on pitkän tuotekehityksen tuloksena luotettava, energiapihi ja laadukasta jälkeä jättävä puutarhan apuri. Ja myös puutarhurin apuri, sillä Pertti helpottaa pihatöitämme tulevinakin kiireisinä kesinä!

Olisiko tekstistä hyötyä muillekin? Pistä jakoon!
Facebookissa
Facebookissa
Instagramissa
YouTubessa
Google+ssa
Google+ssa
https://www.pihailo.fi/helpotusta-pihan-hoitoon-kokemuksia-robottiruohonleikkurista/

2 Responses

  1. Merja Heinonen
    | Vastaa

    Sama kokemus on täällä, eka kesä takana. Aina Auliina on työskennellyt uupumatta ja vaivojaan valittamatta. Jonkun verran olemme joutuneet muokkaamaan paikkoja, jottei leikkuri jäisi jumiin, mutta loppukesästä yhä harvemmin. Ihanan hiljainen kesä: kukaan ei ole nalkuttanut ruohonleikkuusta eikä kone ole pärissyt!

  2. Lea
    | Vastaa

    Hiljaisuus on minunkin mielestäni ollut parasta. Ja se, ettei ole mitään ”pitäisi-hommaa” kun se ruoho vaan pysyy kauniin lyhyenä.

Leave a Reply