Omenapuiden leikkaus

posted in: Pihailo | 0

Joko saa leikata?

Ihana, jo lämmittävä aurinko houkuttelee kotipuutarhurin tarttumaan oksasaksiin, mutta omenapuiden leikkaus voi odottaa vielä hetken. Yön ja päivän välinen lämpötilaero on vielä suuri ja juuri leikattu oksa kärsii yhtäkkisestä kovasta yöpakkasesta. Joten istahda vielä rauhassa kaakaokupin äärelle auringosta nauttimaan!

Etelä-Suomessa lämpötilat saattavat olla leikkaamiselle otolliset jo maaliskuun alussa. Pohjoisemmassa voi leikkaamista venyttää hyvin huhtikuullekin. Tärkeää on, että puuta leikataan ennen kasvuunlähtöä eli silmut ovat vielä tiukasti kiinni.

Miten leikkaan?

Jotta omenapuut antavat satoa, säilyttävät kauniin ulkomuotonsa ja pysyvät terveenä, pitää leikkaamisessa huomioida muutama seikka:

Katsele ja tutki puuta rauhassa ennen kuin leikkaat. Mitkä oksat ovat vanhoja, mitkä nuorimpia? Katso myös oksien kasvusuuntaa. Onko puussa sisäänpäin kasvavia oksia tai oksia, jotka kasvavat piikkisuorina ylöspäin (näitä kutsutaan vesiversoiksi)? Kasvavatko oksat niin alhaalla, että ne haittaavat ruohon leikkaamista tai osuvat esimerkiksi talon seinään? Onko puussa kuivia tai sairaan näköisiä oksia?

Varustaudu hyvillä, kiipeämiseen sopivilla kengillä. Kohtuullisenkin kokoiset omenapuut vaativat usein kiipeämistä tikkaille tai itse puuhun. Suosittelen myös napakoita hanskoja ja pipoa. Ja muista työturvallisuus!

Käytä leikkaamiseen teräviä ja puhtaita oksasaksia ja sahaa. Kiinnitä huomiota siistiin leikkausjälkeen. Jos oksiin tulee holtittomia repeämiä, ne ovat alttiina lahottajasienille ja taudeille. Oksasaksilla leikatun paksumman oksan joutuu joskus siistimään sahalla.

Maltti on valttia tässä hommassa! Liika leikkaaminen kiihdyttää suotta pystyjen vesiversojen kasvua. Pyri leikkauksella ilmavaan oksistoon, jossa oksat eivät hankaa toisiaan tai kasva sisäänpäin. Lyhennä oksa aina ulospäin suuntautuvan silmun yläpuolelta. Älä jätä puuhun ylimääräisiä tappeja. Jos poistat oksan rungosta, sahaa se läheltä runkoa, mutta jätä oksankaulusta jäljelle sen verran, että puu voi kuroa itse leikkaushaavaa umpeen.

Jos et halua houkutella nälkäisiä rusakoita pihaasi, kerää oksat heti jänöjen saavuttamattomiin. Lemmikkikanien omistajat ottavat oksia mielellään vastaan! Valitse myös muutama kaunis oksa maljakkoon hyödettäväksi, niin saat nauttia omenapuun tuoksuvista kukista jo ennakkoon.

”Jokaisessa leikkauskohdassa täytyy olla luonnollinen kohta uudelle kasvulle, mieluimmin uusi oksanhaara tai sen puuttuessa hyvin suuntautunut silmu. Oksia saa lyhentää vain sellaisissa paikoissa joissa on luonnollinen uuden kasvun mahdollisuus.” (Lindholm&Åkesson: Puutarhan puiden ja pensaiden leikkaaminen)

Jos kaipaat neuvoja pihan pensaiden leikkaamiseen, käy katsomassa pihanhoidon miniverkkokurssini, jossa kerron aiheesta. Pääset kurssille alla olevasta napista.

 

Tervetuloa Pihailon blogiin!

posted in: Pihailo | 0

Pihailo tarjoaa nimensä mukaisesti iloa ja elämänlaatua vehreyden ja uusien taitojen muodossa! Samaan tähtää myös Pihailon blogi, jota olet juuri lukemassa. Kirjoitan blogissani puutarhan ja pihanhoidon ajankohtaisista asioista ja annan vinkkejä vehreämpään elämään. On hienoa jos voin tekstieni ja kuvieni avulla innostaa ja auttaa sinua puutarhaharrastuksessasi eteenpäin! Ja jos viherkärpänen on vasta puraissut, löydät täältä vinkkejä harrastuksen aloittamiseen.

Kuka minä olen? Olen Pihailon puutarhuri Lea, ja katsellut maailmaa pienestä pitäen vihreiden linssien läpi. Oma innostukseni ja puutarhaharrastukseni johti opiskeluun, alanvaihtoon ja oman yrityksen perustamiseen. Arjen visuaalisuus, selkeys ja toiminnallisuus on minulle tärkeää. Rakastan kasvien muotoja, värejä ja varjoja ja elämyksiä, joita niiden parissa tekeminen tarjoaa!

Uskon vahvasti, että hoidettu ja hyvin suunniteltu, kaikkien asukkaiden kannalta toimivaksi mietitty piha tekee meille hyvää. Lähiympäristön laatua voi kohentaa pienilläkin vihreillä teoilla.

Ärsykkeitä ja vaatimuksia täynnä olevassa maailmassa ei voi olla vehreyttä liikaa! Yritykseni myötä haluan tarjota näitä mahdollisuuksia myös muille.

Yrityksen tarina on vasta alussa mutta paljon on jo suunnitteilla: kursseja, tapahtumia, yhteistyökuvioita. Odotettavissa on iloinen kevät!

Hienoa että olet Pihailon blogin menossa mukana!

1 11 12 13 14