Se oli aurinkoinen, ihana kesä!

Mutta : Syysleimut ruskettuivat ja kärsivät härmästä. Kuunliljat jäivät kituliaiksi ja ruskettuivat reunoistaan. Nurmikko näivettyi ja rapisi keltaisena jalan alla.

Ilmaston muuttuminen aiheuttaa kotipuutarhurillekin haasteita. Miten ihmeessä puutarha pysyy kauniina paahteisena ja kuivana kesänä?

kuivunut nurmikko

Kuollut tai selkeästi huonosti voiva kasvillisuus on merkki siitä, että kasvit kasvavat väärässä paikassa. Tai siitä, että kasvupaikassa on jotakin vialla.

Olet saattanut valita kasvien kasvupaikan aikoinaan aivan oikein, mutta olosuhteet ovat vuosi vuodelta muuttuneet kuivemmiksi ja kuumemmiksi ja auringon säteily polttavammaksi.

Kuivuneet kuunliljat

Kuivuuden myötä puutarhasta häviää muutakin kuin kaunis, virkistävä vehreys. Puutarhan tärkeät asukkaat - hyönteiset, linnut ja nisäkkäät, jotka tarvitsevat varjoa, suojaa tai ravintoa kasvillisuudesta.

Kuivuneet syysleimut

Autio puutarha näyttää sitäpaitsi kamalalta.

(Pitääkö muuten aina ajatella tässä järjestyksessä: ensin luonto ja sitten oma silmä? Ei, sillä näitä asioita ei tarvitse laittaa järjestykseen eikä etenkään vastakkain! Kaunein puutarha on juuri sellainen, jossa on elämää ja jossa luonto eli kasvit ja eläimet voivat hyvin. Tällaisessa puutarhassa nimittäin varmasti voit itsekin hyvin!)

Kuivasta nurmikosta keitaaksi

Asun itse rintamamiestalossa, jonka etelään suuntavan seinän vieressä kasvoi nurmikko. Ajatus nurmikkoa perustaessa oli varmasti ollut edellisellä asukkaalla aivan oikea. Alueelle putoaa katolta suuri määrä lunta, ja pihan puoli ei ole sisäpuolelle näkyvä.

Rintamamiestalon paahteinen piha

Kesien muuttuessa kuivemmaksi muuttui nurmikko joka vuosi keltaiseksi. Läpäisevässä hiekkapohjaisessa maassa nurmiheinät kuivuivat nopeasti. Ilman säännöllistä sadetta tai kastelua se ei pysynyt vihreänä.

Oli aika muuttaa kadun puoleinen piha-alue!

Tavoitteenani oli luoda alueesta etupiha, joka

  • on kaunis

  • on monimuotoisempi kuin pelkkä nurmikko

  • on kauniimpi ohikulkijoiden silmälle

  • on virkistävä kokemus kotiintullessa itselle ja perheelle

Halusin alueesta myös visuaalisesti vaikuttavan. Jotta pihan paahteisin paikka tuntuisi keitaalta, halusin istuttaa alueelle erityisesti viileän sävyisiä kasveja. Vastakohdat toimivat puutarhassa aina!

Viileän sävyisiä kasveja

Kahdessa vuodessa alue on muuttunut täysin: luumupuun alla on rusakon lepopaikka. Perhoset valtaavat perennat loppukesästä, linnut löytävät siemeniä talventörröttäjistä ja kun tulee autolla pihaa, tekee mieli jäädä hetkeksi kasvien sekaan istumaan.

Kellastuvat perennat

Talon etupuutarhan viileys muuttuu syksyllä kultaisen keltaiseksi. Kasvit törröttävät hienosti siihen saakka, kun katolta tippuvat lumet päälle.

Mitä alueella kasvaa?

Istutus on vapaamuotoinen yhdistelmä korkeaa, puolikorkeaa ja matalaa kasvillisuutta. Alue näyttää hyvältä jokaisesta kolmesta suunnasta katsottuna, ja tämä on sinun hyvä muistaa omien istutustesikin kanssa. Aika harvoin kasveja katsellaan oikeasti vai yhdestä suunnasta!

Kasvillisuus kostuu kahdeksasta erilaisesta kasvista, joista yksi on löytänyt itse ilman istuttamista paikalle. Näiden lisäksi paikassa talon vieressä kasvaa kaksi hieman kituliasta melko pienikokoista luumupuuta.

Istutusalueen havut

pallohopeakuusi ja kääpiövuorimänty

Kääpiövuorimänty on puuainekseltaan hyvin joustava, ja kestää havuista parhaiten lumikuormaa. Hoito on helppoa - jos haluat pitää kasvin kompaktin kokoisena ja pallomasien muotoisena, typistä vuosikasvuja kerran kesässä.

Kääpiövuorimännyn lisäksi alueella kasvaa pallohopeakuusia. Kuusi on kasvuolosuhteiden moniottelija ja viihtyy hyvin myös paahteessa, kun kasvualustassa on multaa hiekan lisäksi. Pallohopeakuusen leveä ja matala muoto sekä erittäin cool väri ovat upeat!

Istutusalueen perennat

Kultakärsämö, oma perennasuosikkini, kukoistaa paahteessa ja kuivuudessa. Sen tuoksu on voimakkaan aromaattinen ja se houkuttelee kovakuoriaisia ja kärpäsiä. Kärsämön tanakat varret pysyvät myrskyssäkin pystyssä.

Koristekastikka ‘Overdam’ tuo istutukseen valoa viiruisilla lehdillään ja kasvaa noin metrin korkuiseksi. Heinät heiluvat tuulessa ja niiden läpi avautuu kiinnostava maisema. Voit istuttaa heiniä myös istutusalueen etualalle.

Siankärsämö on levinnyt alueelle siemenistä ja sopii joukkoon erittäin hyvin. Muista, että itse päätä, mitä haluat milläkin alueella kasvavan. Siemenestä paikalle putkahtanut taimi ei ole missään tapauksessa automaattisesti epätoivottu. Mikä kasvi menestyisikään istutuksessa paremmin kuin siinä alusta pitäen kasvanut!

Loistosalvia leviää nopeasti kauniiksi mättääksi ja kukkii näistä kolmesta ensimmäisenä. Se on kimalaisten suosikki ja saattaa kukkia loppukesällä uudelleen, kun leikkaat hiipuneen kukinnot aivan mataliksi.

Valkokukkainen kaunopunahattu ‘Alba’ on todellinen perhoskasvi! Punahatun elinkaari ei ole yhtä pitkä kuin monilla muilla perennoilla, mutta se leviää ympäristöönsä siemenillä.

Komeamaksaruoho ‘Herbstfreude’ näyttää lumettomana talvena hyvältä ympäri vuoden, sillä sen varret pysyvät pystyssä pakkasessakin.

Rennosti mutta ajatuksella

Huomaat alla olevasta istutuskuvasta, että olen istuttanut kasveja omin ryhmiinsä, mutta sijoitellut ryhmät iloisesti sekaisin.

Havujen paikkaa määrää katolta tippuva lumi. Lähemmäksi taloa ei voisi havuja istuttaa.

Kasvit on ryhmitelty katselusuuntien mukaisesti. Kasveja katseellaan kolmesta suunnasta (kuvassa ylhäältä, vasemmalta ja oikealta)

Kasvit tukevat toisiaan, kun ne istutetaan riittävän lähekkäin. Joskus on tarkoituksenmukaista istuttaa kasveja hieman tiheämpään, kuin niiden suositeltu taimiväli (jonka löydät taimen mukana tulevasta lapusta) on. Älä istuta kasveja liian harvasti!

Miten istutus tehdään?

  1. Valitse oikeat kasvit

Tutustu oman tontin maaperään, onko maa läpäisevää vai vettä pidättävää. Tällä on väliä etenkin kasvien talvehtimisen onnistumisen kanssa.

Selvitä pihasi kasvupaikan valo-olosuhteita. Paahtaako aurinko kahdeksan tuntia päivässä vai tarjoaako puu tai vaikka naapuritalo välillä varjoa alueelle? Tuleeko alueelle luonnonvaloa ollenkaan?

Voit unohtaa valo-olosuhteiden tutkailun, jos olet jo todennut puutarhassasi kuivan, keltaisen nurmikon alueen. Paahdetta ja kuivuutta riittää!

lapio mullassa

2. Poista nurmikko

Viipaloi nurmikko kanttausraudalla paloiksi ja nostele palat sopivaan paikkaan kasalle vihreä osa väärinpäin maatumaan mullaksi.

Paranna maata jos siihen on tarvetta. Riittävä kasvualustan paksuus riippuu valitsemistasi kasveista. Perennat tarvitsevat multaa 30-40 cm syvyydeltä, havut ja pensaat 50 cm, puut 80 cm verran. Jos lisäät multaa, sekoita multaa pohjamaahan. Paahteessa viihtyville kasveille (ja näille tämän jutun kasveille) sopii enemmin hiekan-/kivensekainen kuin turve-/kompostivoittoinen multa.

kasvien kastelua istuttaessa

3. Istuta kasvit

Istuta kasvit samaan syvyyteen kuin ne ovat taimiruukussa.

Kastele kasveja istutuksen yhteydessä PALJON!

Perennat tarvitsevat vettä 5-10 litraa, pensas 30 litraa, puu 50 litraa.

Muista jatkuva kastelu yhden-kahden vuoden ajan istutuksen jälkeen. Kasvin juuret kestävät kuivuutta hyvin, kun ne ovat kasvaneet ja päässeet syvemmälle maahan. Jos kastelet kasveja aina kerralla liian vähän, hakeutuvat kasvien juuret pinnan tuntumaan, ja ne eivät koskaan saavuta kuivuuden kestoa. Ja talvehtivatkin heikosti.

kuivia tammenlehtiä

4. Lisää katetta

Paljas maa puutarhassa on huonoa hulluutta! Kate tarjoaa loistavat olosuhteet usealle maassa elävälle eliöille. Eliöt pitävät huolta maan kunnosta, ja samalla kasvien kunnosta. Kate myös suojaa kasveja paahteelta ja pidättää kosteuttaa maassa katteen alla.

Voit kattaa maan pinnan kuorikatteella, istutuskatteella, puiden kuivilla lehdillä tai soralla.

Älä laita kankaita katteen ja multapinnan väliin. Kankaasta ei ole mitään hyötyä, se ainoastaan hankaloittaa istutusalueen hoitoa ja kasvien kasvua.

kaunis rehevä puutarha kuivassa kasvupaikassa

Istutusalue kehittyy vuosi vuodelta ja tulee täydemmäksi. Havut tulevat kookkaammiksi ja perenna-alueet levenevät.

Osa kasveista saattaa talvehtia jonakin talvena huonosti ja kuolla. Joku havuista voi saada tukevan jää-lumikuorman päälleen ja katketa.

Puutarhanhoidossa parasta on muutos ja mahdollisuus! Jos pelkäät muutosta, joka on luonnossa ja puutarhassa aina väistämätöntä, hukkaat upeita mahdollisuuksia!

Haluatko tarkemmat tiedot istutuksesta? Kasvillisuuden määrät, hoito-ohjeet ja perustamisohjeet löydät Paahteisen puutarhan istutus -oppaasta! Lataa se itsellesi tästä.

Edellinen
Edellinen

Kylmävesiallas kotipihaan - pieni ja kaunis Sisu-allas

Seuraava
Seuraava

Aita puutarhaan - ideapostaus