Asuntomessupiha – Asunto-osuuskunta Hiidenkoti Lohjalla

Olin tosi iloinen, mutta myös melko jännittynyt, kun minua kysyttiin suunnittelemaan Lohjan 2021 asuntomessuille Asuntomessujen oman kohteen, Asunto-osuuskunta Hiidenkodin pihaa. Innostuin yhteisöllisyydestä, mutta totesin myös haasteen: kolme taloa, joissa kussakin kaksi 75 m2 asuntoa samalla noin 2000m2 kokoisella tontilla. Lisäksi autokatos ja varastoja. Talot rakensi messualueelle Unique Rakennus.

pihasuunnitelma Asunto-osuuskunta Hiidenkoti

Suunnittelun lähtökohdat

Mihin mahtuisi oleskelupiha? Mihin tila hyötyviljelylle? Sehän kuuluu nykyaikana lähes itsestäänselvänä rivi- ja kerrostalojenkin pihaan. Miten tontin eteläreunaan jäävää kapeaa kulmausta voisi hyödyntää? Miten näkymä järvelle pidetään auki?

Ennen kaikkea – miten pihasta tulee mahdollisimman helppohoitoinen ja se rakennetaan hyvin kohtuullisella budjetilla?

Koska talot itsessään sijaitsevat hyvin lähekkäin, syntyi minulle tontilla heti ensikäynnillä tunne kylämäisyydestä. Pihaan pitäisi tuoda selkeää vehreyttä, pehmeyttä ja helppoutta. Ja myös paikka yhteiseen oleskeluun ja upean rantamaiseman ihasteluun (hei messukävijä, kuvittele näkymä Hiidenkodin pihasta ilman rannassa sijaitsevia messutelttoja – niin kauniit koivut ja upea järvi:).

Pihan suunnittelua ohjasivat tietysti myös Asuntomessujen vuoden 2021 teemat- vihreä teko, yhteiselo, järven lumo sekä hyvä olo. Lähtökohtana oli, että piha voi olla sekä luonnon monimuotoisuutta, että asukkaidensa hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä lisäävä.

Pihan muodot ja materiaalit

Hiidenkodin pihan rakensi Kukka-Valpuri.

Rakennukset saivat ympärilleen kaarevat istutusalueet. Istutusalueita rajaavaksi materiaaliksi valikoitui kotimainen Liuskemestarien luonnon liuskekivi. Kivi tehtiin tähän kohteeseen mittatilauksena ja se on kooltaan juuri passeli. Liuskereunakiveä saa tilattua vakiokokoisena Liuskemestarien verkkokaupasta.

Reunakivi erottaa materiaalit hienosti toisistaan, mutta matalana mahdollistaa lumen kolauksen talvella. Ja on sekä pinnaltaan, että ulkonäöltään pehmeä ja luonnollinen.

Luonnonkiveä on myös yhteispihan oleskelualueella. Alue kutsuu istuskelemaan upean järvimaiseman äärelle, ja elävä tuli houkuttelee viettämään siellä aikaa talvellakin. Nuotiopaikka koottiin myös liuskekivistä.

Kuten pihasuunnitteluprojekteissa yleensä, pyöriteltiin Hiidenkodinkin pihaa luonnosten muodossa suuntaan ja toiseen. Lopulta etupihan pintamateriaaliksi ja kulkureiteille valittiin asvaltti. Pihan yhteisalueen pintamateriaalina on kivituhka.

Reheväksi mutta helpoksi kasvava piha

Kovien pintojen vastapainona ovat pihassa ajan myötä runsaiksi kehittyvät istutusalueet, joissa kasvillisuus on helppohoitoista, ja kukkivat perennat ovat pölyttäjien ja perhosten mieleen. Rehevyys ja selkeys muodostavat yhdessä viihtyisän ja tasapainoisen kokonaisuuden.

Istutusalueilla helppohoitoisuus tarkoittaa rikkaruohojen kasvun ja kitkemisen sekä kastelun minimoimista. Uusien taimien kastelua ei tietenkään voi jättää väliin, mutta kosteuden haihtumista maasta estää reilun paksuinen kuorikatekerros.

Puunkuorikatteen Hiidenkodin pihaan toimitti GreenCare. Tykkään itse GreenCaren katteesta, koska se on sopivan revittyä ja sitoutuu hyvin maan pintaan yhtenäiseksi pinnaksi. Kuorikatetta voi käyttää myös perennojen kasvupaikalla.

Tontin toista reunaa kiertää tuija-aita. Ikivihreä aita valikoitui paikkaan siksi, että Hiidenkodin pihan pysäköintialue sijaitsee vastapäätä viereisen talon ikkunoita. Ikivihreä aita estää ajovalojen häikäisyn naapuriin. Tuijat istutettiin GreenCare -tuijamultaan.

Yhteispihalla sijaitsee nuotiopaikan lisäksi myös jokaiselle asunnolle varattu viljelylaatikko, jossa kasvaa maukas vihannes- tai yrttisato tai vaikka värikäs kukkaviljelmä oman mieltymyksen mukaan. Viljelylaatikot on valmistettu Suomessa siperianlehtikuusesta ja laatikoita löytyy Siisti Pihalta.

Laatikot täytettiin hyötymikrobeja sisältävällä, hyötykasvien hyvää kasvua tukevalla GreenCare Luomuruokamullalla.

Koska halusin maksimoida hyönteisten viihtymisen pihassa sekä minimoida pihan hoitamisen, järven puoleiselle tontin osalle kylvettiin nurmikon sijaan niitty Suomen Niittysiemenen moni- ja yksivuotisista niittysiemenistä. Niitty ei todellakaan ole heti kylvön jälkeen näyttävin ratkaisu messupihaan, mutta kasvaessaan tuottaa todella paljon iloa! Niityn kehittyminen ottaa aikansa, mutta kärsivällisyys palkitaan upealla kukkivalla, helppohoitoisella ja yllätykselliselläkin alueella, joka rikastuttaa pihaluontoa.  

Kuva: Suomen Niittysiemen

Pihan eteläisen kulman luontopuutarhassa on mahdollisuus rauhoittua ja kerätä loppukesällä kypsyvää satoa marjapensaista. Kasvit saavat alueella levitä rauhassa ja istuimina toimivat puunrungot lahotessaan tuottaa asuinpaikkoja monille tärkeille hyönteisille ja lahottajille. Puunrungot toimitetaan alueelle messujen jälkeen.

Nopeaa rehevyyttä ruukuilla

Jos rakennat tai pihasi on vasta uusi, tarvitset kärsivällisyyttä! Kasvillisuus kehittyy noin neljän vuoden kuluessa täysikokoiseksi perennojen ja pensaiden osalta Puiden kasvu tietenkin vie kauemmin ja kaikkien kasvien kasvu jatkuu.

Nopeaa vehreyttä ja fiilistä saatiin Hiidenkodin pihaan Elhon suurilla Pure Round-ruukuilla. Elhon ruukut ovat laadukkaita ja tuttuja useasta julkisestakin paikasta. Hiidenkodin pihaan valittiin antrasiitinharmaat ruukut, mutta väreissä todella löytyy! Kun valitset riittävän suuren ruukun, voit istuttaa siihen kimaran monivuotisia perennoja, pienen puun tai pensaan tai rakentaa hyötytarhan ruukkuihin.

Kuivana kesänä ruukkujenkin multapinta kannattaa kattaa. Ja kate pinnalla myös viimeistelee istutuksen ja nostaa sen uudelle tasolle, korostaa kasveja ihan eri tavalla! Hiidenkodin pihan ruukkuihin valitsin teräksenharmaan koristekivikatteen GreenCaren valikoimasta.

Messujen jälkeen ruukut lähtevät lahjoituksena lohjalaisen Harjupuiston palvelukodin pihaan.

Messurakentaminen on melko lailla toisenlaista kuin ilman messuja. Hiidenkodin piha valmistuikin juuri ennen messujen avautumista. Pihan sisältöön tehtiin muutoksia messukävijöiden reittejä ajatellen. Kaikki viljelylaatikot yhteispihalla eivät ole vielä oikeilla paikoillaan. Kasvillisuutta puuttuu kohdista, joihin on viritetty kävelysillat messuvieraita varten.

Piha odottaa kuumeisesti asukkaitaan: vaahtokarkin paistajia, rantakoivikon ihalijoita, oman herkkusadon kasvattajia. Luulen, että tulevat Hiidenkodin asukkaatkaan eivät oikein malta odottaa!

Olisiko tekstistä hyötyä muillekin? Pistä jakoon!
Facebookissa
Instagramissa
YouTubessa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *