Kevät keikkuen tulevi pitää paikkansa taas tänäkin keväänä. Huhtikuun puolivälin miltei helteiset päivät innostivat monet taimiostoksille. Puutarhamyymälöiden ja markettien kesäkukkakausi tuntuu alkavan joka kevät vain aikaisemmin ja aikaisemmin ja tämä asettaa hiukan paineita asiakkaalle vaihtelevan kevätsään suhteen. Mitä siis pitää tehdä kun ihanat uudet taimet tai kesäkukat ovat pihassa ja mittari näyttää säätiedotuksen mukaan painuvan tulevina öinä miinukselle? Milloin kasvien suojaaminen kylmältä on tarpeen?

Erilaiset kasvit, erilaiset tarpeet

Puut ja pensaat talvehtivat taimistolla avomaalla lukuunottamatta rusakoiden ja peurojen erikoisherkkuja, jotka säilytetään kylmävarastossa, jossa lämpötila on nollassa tai pari astetta sen yli. Suurin osa puuvartisista kasveista siis herää talvilevostaan luonnollisesti lämpenevän ulkolämpötilan mukaisesti, joten ne ovat sopeutuneet sen hetkiseen lämpötilaan hyvin.

Perennoista herkimmät talvehtivat myös varastossa, mutta muut monivuotiset ruohovartiset kasvit nostetaan ulkosalla talvetuksen jälkeen kasvihuoneeseen, jonka suojaisassa lämmössä ne ampaisevat nopeasti vehreään kasvuun. Jos vertaat juuri hankkimaasi kasvihuoneessa talvesta herännyttä perennaa maasta nousevaan saman lajiseen, voit huomata kasvussa selvän eron.

Kesäkukat sekä yrttien ja vihannesten taimet on kasvatettu siemenestä tai pikkutaimesta saakka kasvihuoneessa ja eivät ole myymälöihin saapuessaan vielä karaistuneita ulkolämpötilaan, joten ne eivät kestä keväällä kylmiä öitä. Syksymmällä viileneminen ei ole kasveille samanlainen uhka, koska ne ovat jo karaistuneet ulkoilmaan ja kasvien suojaaminen kylmältä ei ole silloin tarpeen.

Kesäkukat saattavat aluksi kärsiä myös voimakkaasta tuulesta, joten se, että pidät kesäkukkia viikon verran ulkona suojaisammassa paikassa ja siirrät vasta sen jälkeen varsinaiselle paikalleen, auttaa kasvien sopeutumisessa. Tästä samasta karaistumissyystä pääsiäisen tienoilla hankitut ruukkunarsissit eivät kestä pakkasta yhtä hyvin kuin syksyllä maahan istutetusta sipulista kasvavat narsissit, vaikka pakkasta viitisen astetta kestävätkin.

Uudet taimet tarvitsevat paljon kastelua juurtuakseen, samoin kesäkukat, mutta on tässäkin asiassa hyvä muistaa, että kastelun tarve ja lämpötila kulkevat käsi kädessä. Mitä viileämpi ilma on, sitä vähemmän kasvi haihduttaa vettä lehdistään ja sitä vähemmän juuristo tarvitsee vettä tilalle. Älä kastele viileällä säällä kasveja liikaa vaan kokeile aina sormella onko multa kuivaa vai märkää pintaa syvemmältäkin.

Kukkivat kasvit ovat arkoja pakkaselle ja kylmä yö tai tuulinen, viileä päivä voi saada kasvin tiputtamaan kukkansa kokonaan ja vahingoittaa vielä kukkimattoman kasvin kukka-aiheita. Kirsikka- ja luumupuut kukkivat jo varhain ja sadon kohtaloksi voivat joskus koitua keväiset pakkasyöt. Omenapuiden kukkimistakin voi uhata kylmä sää. Kukkien pölyttymiseen vaikuttaa kylmyyden myötä pölyttäjien määrä. Pölyttäjät eivät lennä kylmällä säällä joten pölytystulos voi jäädä heikoksi.

Suojaamisen keinot

Pääset helpommalla, kun istutat orvokit ja muut ensimmäiset kesäkukat ruukkuihin, jotka pystyt nostamaan kylmän yön tullessa sisälle. Täytä ruukut osittain kevytsoralla, jotta ne pysyvät siirreltävän painoisina. Voit istuttaa kukat myöhemmin ruukuista suoraan maahan jos haluat.

Uskomattoman tehokas suoja yöpakkasia ja kylmää viimaa vastaan on valkoinen kertakäyttölakanan tapainen pakkasharso. Käytä sitä, jos olet jo istuttanut arkoja taimia, esimerkiksi perennoja kukkapenkkiin. Ohut peite ei ensisilmäyksellä vakuuta, mutta kasvien suojaaminen kylmältä onnistuu harson avulla ällistyttävän hyvin.

On tärkeää,  että laitat harson kasvien päälle jo päivällä kun on lämmintä. Silloin harso säilöö lämmintä ilmaa sisäänsä. Kiinnitä harso tiiviisti reunoiltaan: laita reunoille laudankappaleet tai kiviä, jotta se pysyy varmasti hyvin paikoillaan tuulessakin. Harson voi kiinnittää helposti myös pyykkipojilla vaikka ruukun reunaan. Harsoa ei tarvitse poistaa yöksi vaan sitä voi pitää kasvien päällä pidempäänkin, jos harso ei häiritse silmääsi.

Kasvit kestävät pakkasta paremmin kun ne ovat hyvinvoivia eli niitä on kasteltu tarpeeksi. Hyvällä hoidolla ehkäiset myös kylmävaurioita.Kärsivällisyys on hyve kun kasvatat kasveja siemenistä ja kylvät siemeniä maahan.

Maa on vielä kylmää silloin kun öisin on pakkasta. Useimmat siemenet kannattaa kylvää vasta silloin, kun maan lämpötila on kohonnut 5-10 asteeseen. Voit suojata kylvöjäkin pakkasharsolla. Harso päästää valon ja sateen lävitseen joten harsosta ei ole siementen itämiselle ja taimien kasvulle mitään haittaa. Harson alla kasvu on paljon nopeampaa kuin maassa, jota ei ole keväällä suojattu harsolla.

Vanha kansa tietää

Vai tietääkö? Useana keväänä lämpötilat ovat kohonneet ennätyslämpimiin lukemiin mutta lämpöaalto on ollut hyvin hetkellinen. Hallanvaara, tuo tuttu säätiedotusten termi,  on läsnä alkukesään saakka. Hallalla tarkoitetaan maanpinnassa esiintyvää pakkasta.

Jos pakkasta on myös kahden metrin korkeudessa maanpinnasta, puhutaan yöpakkasista.Viime vuonna (2018) kotikunnassani Hyvinkäällä mitattiin kolmen asteen yölämpötila 7. päivänä kesäkuuta vaikka koko kevät ja alkukesä olivat muuten tosi lämpimät. Samoin vuonna 2017 laski yölämpötila 4.6. kahteen asteeseen.

Vanhan kansan ja perimätiedon mukaan kesäkukkia ei kannata yöpakkasten ja hallan vuoksi istuttaa ulos ennen kesäkuun kymmenettä päivää. Tässä taitaa olla perää! Puutarhan ja pihan laittajana et varmaan kuitenkaan malta odottaa kesäkukkien hankkimisessa siihen saakka joten muista tarkkailla lämpötilaa ja suojata kasveja, jotta ostoksesi eivät menisi hukkaan ja voisit nauttia ensimmäisistä kevään kukista ja taimista täysillä!

PS. Taimien talvetuksesta haastattelin tähän juttuun Handolinin taimitarhan Mikaa. Suosittelen lämpimästi käyntiä siistillä ja hyvin palvelevalla taimistolla! Lue myös toisesta blogitekstistäni, mitä taimisto-ostoksilla kannattaa muistaa. 

Edellinen
Edellinen

Rentoutta puutarhasta

Seuraava
Seuraava

Pensaiden kevätleikkaukset