Pihan ja puutarhan rajaukset

Pihan ja puutarhan rajaukset

Olen viimeaikoina kiertänyt monta pihaa ja möyrinyt hanskat ja polvet mullassa milloin minkäkin työkalun kanssa. Puutarhurin tehtävänä on useimmiten ratkoa pihaan ja puutarhaan liittyviä ongelmia: elämisen ja olemisen kannalta toimimattomia ratkaisuja, liikaa tilaa vallanneita kasveja, rikkaruohojen valtaamia istutusalueita, vajonneita käytäviä, harventuneita pensasaitoja. Monessa pihassa ongelmana ovat pihan ja puutarhan rajaukset eli pintamateriaalien sekoittuminen keskenään. Pintamateriaaleilla tarkoitan tässä kaikkea puutarhan lattiamateriaalia: nurmikkoa, luonnonkivi- ja betonikivipintoja, sora- ja kivituhka-alueita, mullalla tai kuorikatteella olevia istutusalueita tai asvalttia.

Vaikka pihan toivottaisiin olevan villi ja boheemi, tekevät riittämättömät tai olemattomat rajaukset siitä helposti hoitamattoman näköisen. Jos pihalla on luontaista taipumusta rehotukseen vaikka sitkeän vuohenputkikasvuston tai leviävien villivadelmien muodossa, voi selkeillä pintamateriaalien rajauksilla vaikuttaa yleisvaikutelmaan niin, että lopputulos on hallitun villi ja ihanan rönsyilevä. Toisiinsa sekoittuvat materiaalit, kuten sora ja nurmikko, tekevät kulkureitistä epäsiistin mutta myös pihasta todella raskashoitoisen.

Pihaa tai sen osia suunnitellessani tai yksittäistä kukkapenkkiä kunnostaessanikin otan aina helppohoitoisuuden huomioon. Nurmikon kasvaessa istutusalueisiin tai rikkakasvien vallatessa kivituhkapolun kutsutaan usein ammattilainen apuun koska alueen kunnostaminen vaatii jo enemmän aikaa ja työkaluja. Ja jatkuvaa ylläpitävää hoitotyötä siistinä pysyäkseen. Materiaaleja rajaavat elementit eivät ole pihaa rakentaessa niitä edullisimpia, mutta niihin kannattaa panostaa. Rajausmateriaaleina voi myös hyvin käyttää kierrätysmateriaaleja ja nekin voivat olla kekseliään rönsyileviä ja samalla toimivia.

Kivi ja puu

 

Rajauksissa usein käytettyjä ovat betonikivet. Näitä löytyy monessa koossa, värissä ja kaarevuudessa ja alueita rajaamaan sopivat sekä laatoituksessa käytettävät kivet että erityiset reunakivet. Betonikivi on kestävä ja helposti saatavissa. Käyttökohde ratkaisee kivien asennustavan, mutta käytännöllisyys ja hoito on tässäkin otettava huomioon. Jos betonikivi rajaa nurmikon muusta alueesta, on kivi asennettava siihen korkoon, että nurmikon leikkaaminen on helppoa. Kun leikkurin toinen pyörä pystyy kulkemaan reunustavan kiven päällä, pysyy ruoho tasaisen korkuisena ja trimmeriä ei tarvitse käyttää.

Toinen usein käytetty materiaali pihan ja puutarhan rajauksissa on kestopuu tai käsittelemätön puu. Lauta taipuu huonommin kaareviin muotoihin, mutta toimii suoraviivaisissa ratkaisuissa. Nurmikon oikea leikkuukorkeus on muistettava tässäkin ratkaisussa. Samoin lauta on asennettava tukevasti niin, että se ei ala kallistumaan ajan myötä.

Kaareviin muotoihin

 

Metallisella rajausreunalla otat haltuun pihan ja puutarhan rajaukset jos tykkäät kaarevista muodoista. Reunapala taivutetaan toivottuun muotoon ja kiinnitetään palan alapinnassa olevien piikkien avulla maahan kumivasaralla naputtelemalla. Reunapaloista voit koota tarvitsemasi mittaisen rajauksen. Kuvan ratkaisussa nurmikko on nostettu reunan avulla ylemmäs, mikä pitää vielä paremmin materiaalit erillään.

Jos et halua panostaa rahallisesti pihan materiaaleihin mutta olet valmis täydentämään työkaluvarastoasi, suosittelen lämpimästi kanttausraudan hankkimista. Kanttaaminen on helppo ja näyttävä tapa pitää nurmikko erillään istutusalueista. Tässäkin otetaan korkeusero huomioon: kanttauksen ideana on, että istutusalueen multapinta on muutaman sentin matkalta nurmikon kasvutasoa matalampana, jolloin nurmikon juurikko ei hiivi, tai ainakin hiipii hitaammin, istutusalueen multiin. Ensimmäisellä kerralla kukkapenkkejä kantatessa homma tuntuu työläältä, mutta ylläpitokanttaus, joka täytyy tehdä ainakin kerran kesässä, sujuu jo rivakammin. Kantatessa on hyvä pyrkiä ehjiin muotoihin eli käytä linjalankaa suoria linjoja kantatessasi. Kaarta tehdessäsi voit kuvitella kaaren ympyrän ulkoreunaksi ja kiinnittää kepin, jossa on naru kaaren ”keskipisteeseen”. Mittaa narulla sama matka keskipisteestä kaareen ja merkitse tämä kepeillä tai spraymaalilla nurmikkoon itsellesi kanttausohjeeksi.

Lisää käytännöllisyyttä

Usein terassi rakennetaan kiinni nurmikon reunaan niin, että terassin viereen ei pääse ruohonleikkurilla. Tämä ongelma ratkeaa helposti asentamalla terassin ja nurmikon väliin rivi reunakiviä tai jättämällä kuvan mukainen soravyöhyke materiaalien väliin. Kivi on tässä ratkaisussa kätevin vaihtoehto, koska pelkkä kiven upottaminen nurmikon tasoon riittää.

Reunuksia jälkikäteen asennettaessa kannattaa miettiä myös riittävä reunustavan materiaalin leveys. Tässä luonnonkivirajaus on leveä, mutta pitää kulkureitillä olevan soran varmasti oikealla puolella ja on helppo lakaista tarvittaessa puhtaaksi.

 

Kekseliäisyys valloilleen!

Pihan ja puutarhan rajaukset voivat ehdottomasti olla pihan tyylikkäin ja mieleenjäävin juttu pakollisen toimivuuselementin sijaan. Materiaaleja voi yhdistellä ja toimivaan reunukseen voi perustaa esimerkiksi kivikkokasvipuutarhan tai leikitellä erilaisilla kivi- ja värimuodoilla. Erityisesti modernin tyylin puutarhassa erilaisilla kivi- ja puumateriaaleilla ja niiden yhdistelmillä voi lisätä kokonaisuuden kannalta tärkeitä yksityiskohtia ja mielenkiintoa.

Vaikka lunta ei parina talvena ole massiivisesti tai ainakaan läpi talven satanutkaan, on lumen katolta tippuminen ja sen kasaaminen ja auraaminen otettava aina pihasuunnittelussa huomioon. Yksityispihoissa huomio kiinnittyy lumen tulon suhteen useimmiten kasvivalintoihin ja niiden sijoitteluun tai lumen aurauspaikkaan. Taloyhtiöpihoissa, joissa lumityöt tehdään aamuyön pimeydessä koneella, on rajausten toteutustavalla merkitystä. Jälkikäteen asennetut betonikivet lähtevät jostakin kulmastaan usein aurauskaluston matkaan ja siten vaativat jokakeväistä kunnostusta.

Ja myös keittiötarhaan

Viljelylaatikko löytyy nykyään aika monesta pihasta, mutta kuten mikä muu tahansa nurmikolla seisova elementti, sekin kaipaa reunuksia ympärilleen. Nurmikon ajelu trimmerillä laatikon reunoilta on työlästä. Parasta olisikin perustaa laatikoille yhtenäinen selkeästi nurmikosta rajattu alue. Hyötytarha on ehdottomasti jokaisen pihan koristus!

Ruukkuruusun hoito – äitienpäiväruususta monivuotinen ilo

Ruukkuruusun hoito – äitienpäiväruususta monivuotinen ilo

posted in: Ruukkukasvit | 0

Aika moni äiti pääsee tuoksuttelemaan huomenna ihania ruusuja, joko ruukussa tai maljakossa. Ruusu on tuttu kuolemattomuuden ja rakkauden symboli ja sen lisäksi ruusulla on arvokkaan juhlalliseen tilanteeseen sopivan kukan imago. Viktoriaanisen kukkien kielen mukaan on lisäksi jokaisella ruusuvärillä oma symbolinen merkityksensä: oranssi ruusu kertoo intohimosta, tumma vaaleanpunainen kiitollisuudesta, valkoinen viattomuudesta ja puhtaudesta. Hyvä syy hankkia ruukkuruusu äitienpäiväksi on myös se, että ruukkuruusut viihtyvät hyvin parvekkeella, terassilla ja puutarhassa. Ruukkuruusun hoito onnistuu oikeilla ohjeilla ja siitä voi saada monivuotisen muiston ja ystävän.

Mistä ruusut kauppoihin tulevat?

Ruukkuruusuja viljellään Suomessa äitienpäivän sesonkiin noin 300 000 kappaletta. Näistä osa on pistokkaista lisättyjä miniruusuja ja osa perusrunkoon vartetttuja ruukkuruusuja. Molempia kutsutaan suomeksi pikkuruusuiksi. Suomessa tavallisia ruukkuruusulajikkeita ovat esim. Morsdag-, Flower Cirkus-, Kordana- ja Hit-lajikkeet. Myynnissä olevat äitienpäiväruusut ovat usein perusrunkoon vartettuja W. Korde’s Söhne-yrityksen jalostamia ja markkinoimia pitkään kukkivia ruusuja. Niitä kutsutaan Kordana-ruusuiksi.

Suomalaiselle viljelijälle tullessaan Kordana-ruusu on jo reilun kolmen vuoden ikäinen. Ruukkuruusun kasvatus alkaa tavallisimmin saksalaiselta tai tanskalaiselta ruusujen viljelyyn erikoistuneelta puutarhalta, jossa avomaalla kasvatetaan ruukkuruusujen perusrungoksi soveltuvia taudinkestäviä ruusulajikkeita. Kun perusrunko on kahden vuoden ikäinen, silmutetaan siihen pellolla halutun lajikkeen verso. Silmutuksessa liitetään perusrunkoon tehtyyn viiltoon silmu ja liitoskohta peitetään tarkoitukseen myytävällä kuminauhalla, niinellä tai kalvolla niin, ettei itse silmu peity. Seuraavana talvena kaikki perusrungon versot katkaistaan silmun yläpuolelta. Silmutetut ruusut saavat kasvaa pellossa seuraavan kesän ja kun ne ovat noin puolentoista vuoden ikäisiä, nostetaan ne maasta ja toimitetaan lokerikkotaimina tilaajalle eli lopulliselle ruusunviljelijälle.

Suomessa taimen versot lyhennetään noin viiden sentin mittaisiksi riittävän alhaalta, jotta myös kasvin tyviosasta tulee tuuhea. Tämän jälkeen juurakot istutetaan 15-16 cm:n kokoiseen ruukkuun ja kastellaan märäksi. Ruukut viedään 4-6 viikoksi viileään, n. 0℃ – 5℃ lämpötilaan juurtumaan. Varsinainen viljelyvaihe alkaa kun taimet tuodaan kasvihuonelämpötilaan tai säilytyshuoneen päivälämpötilaa nostetaan 18℃:n. Ruukkuruusu ei tässäkään vaiheessa vaadi valotusta vaan pärjää luonnonvalolla. Viljelijä nostaa lämpötilaa noin 8-9 viikkoa ennen haluttua kukinta-aikaa. Lämpötilaa säätämällä nopeutetaan tai hidastetaan ruusun kukintaa. Ruukkuruusun hoito ja erityisesti kukinnan ajoitus vaatii viljelijältä tarkkaa havainnointia ja säätilojen seurantaa.

Ruusun viljelyssä on tärkeää tasainen kosteus ja oikeanlainen lannoitus. Ainoastaan ruukun pinta voi välillä kuivahtaa. Ruusun juuristo ei kuitenkaan siedä seisovaa vettä. Kasvihuoneilla ruusut kastellaan altakastelupöydillä tai tippukastelemalla. Kuten muidenkin kukkivien kasvien kohdalla, koskevat ruukkuruusujenkin tuotantoa Kauppapuutarhaliiton julkaisemat ruukkukasvien yleiset laatuvaatimukset.

Viime vuosien vitsaus on ollut se että jalostuksen myötä ruusuista on kadonnut niille perinteinen voimakas tuoksu. Uusia tuoksuvia lajikkeita on kuitenkin kehitetty, ja suloisesti vanhan ajan ruusulle tuoksuvia ruukkuruusuja löytyy nykyään hyvin varustetuista kukkakaupoista.

Miten äitienpäiväruusua hoidetaan?

Ruusu kannattaa istuttaa mahdollisimman pian suurempaan kunnon kokoiseen ruukkuun, jossa ruukkuruusun hoito on helpompaa. Tasainen kosteus on tärkeää ja pienessä ruukussa ruusun kasteleminen on hankalaa. Ruukussa tulee olla salaojitus esimerkiksi ruukkusorasta tai mieluummin reikä pohjassa jotta ylimääräinen vesi pääsee juuristosta pois. Ruusu pitää runsaasta valosta mutta ei jatkuvasta paahteesta joten valitse paikka sen mukaisesti. Voit istuttaa ruukkuruusun myös maahan puutarhaan mutta istuta se reilusti syvälle niin että varttamiskohta jää viisi senttiä mullan pinnan alle. Istuttamisen jälkeen kastelusta tulee huolehtia hyvin. Ruusu kestää viileää mutta ei pakkasta joten maahan istuttamista kannattaa viivytellä siihen saakka että yöpakkaset ovat varmasti ohi. Ruusujen, kuten muidenkin ruukkukasvien kanssa kannattaa muistaa viileämpään ilmaan totuttelun tärkeys. Lämpimässä kasvihuoneessa kasvaneet kasvit eivät kestä yhtäkkistä siirtoa kylmään ilmaan, vaikka syksyllä karaistuneena laji kestäisikin muutaman pakkasasteen.

Ruusun lannoitus on helpointa hoitaa joka kastelukerralla veden sekaan lisättävällä lannoitteella. Liian vähäisen lannoituksen voi huomata kukinnan hiipumisesta. Leikkaa ruususta kuihtuvat kukat pois jotta kiihdytät uusien kukkien muodostumista.

Ruukkuruusun jalostaja tai viljelijä ei yleensä anna kasville talvehtimistakuuta. Talvettamista kannattaa kuitenkin yrittää, voihan sillä keinolla saada ruususta todella monivuotisen ilon. Ruukussa kasvava, lehtensä varistanut ruusu viedään pimeään, -1℃ – +5℃ lämpötilaan. Tätä ennen kasvin kastelua ja lannoitusta on jo vähennetty. Ruukun multa ei saa kuivua kokonaan, mutta ei olla myöskään liian märkä. Maalis- huhtikuussa ruusu siirretään valoisaan, mutta ei vielä aurinkoiseen paikkaan ja leikataan latvusta niin, että jätetään 4-8 vahvinta noin 10-20 cm:n mittaista oksaa jäljelle. Uusi multa voidaan vaihtaa kasville tässä vaiheessa. Ruukkuruusun hoito aloitetaan kun silmuja alkaa kehittyä: kastelua, lannoitusta ja lämpötilaa lisätään vähitellen. Rungollisen ruukkuruusun voi talvettaa samalla tavalla. Ruukkuruusu saattaa talvehtia myös maahan istutettuna, tällöin juuristo on istutettava syvään ja huolehdittava talvisuojauksesta esim. talvensuojaturpeella.

Keväällä odotellaan, että ruusun silmut alkavat turvota ja leikataan pois talven aikana mahdollisesti paleltuneet oksat. Jos ruusuja ei ole suojattu verkolla, leikkauksen saattavat hoitaa myös kotipihan rusakot. Ruusu lähtee siitä huolimatta hyvin keväällä versomaan.

Taimiostoksilla – muista muutama juttu!

Taimiostoksilla – muista muutama juttu!

posted in: Taimet | 0

Maa on vieläkin varjopaikoista jäässä ainakin Keski-Uudellamaalla, mutta jos pihasi onneksesi on jo sula, pääset tekemään uusia istutuksia ja kohentamaan vanhoja. Istuttamisessa on taikaa, siihen työhön on vaan päästävä! Ja mahdollisimman aikaisin! Taimiliikkeet houkuttelevat puoleensa ja taimistoksilla jää aina jotain ihanaa käteen vaikka kasvien tarve ei olisikaan aivan akuutti. Kasvin nimilapusta löytyy paljon tietoa ja niitä sietää lukea heräteostoksenkin kohdalla. Kasvi menestyy parhaiten sille sopivalla kasvupaikalla mikä kannattaa pitää taimiostosten huumassa mielessä. Merkit joita taimilapuista erityisesti  kannattaa etsiä ovat kotimaisuutta osoittava sirkkalehtimerkki ja FinE-tunnus joka kertoo taimen alkuperästä. Kuluttamisen alueella on järkevää suosia kotimaista tuottajaa. Erityisen järkevää se on taimiostoksilla!

Jokaiselle tuttu sirkkalehtimerkki on ollut vihanneksilla, marjoilla, hedelmillä, perunalla ja taimistotuotteilla käytössä jo vuodesta 1989. Merkin voikin nähdä helpoiten ruokakauppojen hyllyillä. Kotimaisen alkuperän lisäksi merkki kertoo laadusta, koska merkkiä saa käyttää ainoastaan ekstra- ja ykkösluokan tuotteissa. Sirkkalehtimerkin tekstitunnuksena kasveilla ovat ”kestävästi kotimainen” ja ”kauniisti kotimainen”. FinE- tunnus liittyy suoraan taimituotantoon ja lyhenne tulee kirjaimista Finnish Elite. Kirjaimet kertovat siitä, että taimen eteen on tehty paljon töitä jotta se olisi varmasti ilmasto-olosuhteisiimme sopiva, kasvitaudeista puhdas ja kasvun suhteen kaunis, kestävä ja tasalaatuinen.

 

Varmennettu taimituotanto eli kasvien lisääminen tutkitusti puhtaista ja laadukkaista emokasveista alkoi Suomessa vuonna 1976. Ensimmäisiä kasveja tuotannossa olivat mansikka, vadelma ja herukat. Varmennettujen taimien tuottajan on oltava Eviran hyväksymä ja tuotantopaikan puhdas tietyistä kasvintuhoojista. Tuotantopaikalla pitää noudattaa varmennetun taimituotannon menettelytapaa eli kasvien lisääminen on valvottua ja säädeltyä.

Ennen taimituotannon aloitusta testataan kasvit kasvintuhoojien varalta Luken (Luonnonvarakeskus) tutkimusasemilla tai Evirassa tai tarvittaessa ulkomaisissa laboratorioissa. Eviran ydinkasveiksi hyväksymät yksilöt esipuhdistetaan lämpökäsittelemällä ja mikrolisäämällä ne. Myös kemo- ja kryoterapiaa käytetään puhdistamiseen. Kasvien säilytys tapahtuu eristetyissä ja valvotuissa kasvihuoneissa, avomaalla tai mikrolisäyslaboratorioissa. Lajikkeiden aitoutta havainnoidaan suunnitelmallisesti ja kasvien hoito on tarkasti säädeltyä jotta lajikkeet eivät mene vahingossa sekaisin.

Mutaatiot tai epäselvät lajiketuntomerkit sisältävät kasvit poistetaan. Samoin kuin kasvintuhoojatestauksissa epäilyttäviä tai korkeita tuloksia antavat kasvit. Kantavalintakokeissa ainoastaan terveet ja kestävät kannat valitaan jatkoon, myös parhaiten lisääntyviä kantoja suositaan. Luken tutkimusasemat tuottavat ydinkasveista lisättyjä valiotaimia taimistojen kasvatettaviksi. Taimistot lisäävät valiotaimista joko Eviran tarkastamia varmennettuja käyttötaimia tai omavalvontana tuotettuja testattuja käyttötaimia.

Varmennetun taimituotannon suositeltavimmat kasvit saavat lopulta FinE-tavaramerkin. Sen myöntävät Luonnonvarakeskus ja Taimistoviljelijät ry yhdessä ja tavaramerkkiä saavat käyttää ainoastaan sopimuksen tehneet viljelijät ja myymälät. Taimien tuotantoketjua valvoo Kasvituotannon Tarkastuskeskus valiotaimiasemallaan sekä taimien viljelypaikoilla ja myymälöissä.

Jotta kasvi saa FinE-merkin, sitä kasvatetaan kenttäkokeissa vähintään viisi vuotta jotta nähdään miten kasvi reagoi erilaisiin olosuhteisiin. Tutkimuspaikat sijaitsevat eri puolilla Suomea. Kokeissa parhaiten menestyneet kasvikannat ovat kovan seulan läpäisseitä eli kestäviä ilmaston, tuholaisten ja tautien suhteen sekä myös helppohoitoisia ja näyttäviä läpi kasvukauden. Merkin saaneiden lajikkeiden tasalaatuisuus helpottaa käyttäjää esimerkiksi uusilla taimiostoksilla istutuksia paikattaessa tai täydentäessä. FinE-koristepensaat ovat kauniita ja näyttäviä myös varsinaisen kukkimisajan ulkopuolella. Marja-ja hedelmälajikkeilla tärkeää on myös sato-ja makuominaisuuksien vahvuudet.

FinE-taimien valikoima kasvaa vähitellen. Taimistoviljelijät ry:n sivustolla on nähtävissä lista FinE-taimilajikkeista, taimien tuottajista ja myyjistä. FinE-merkin saaneita kasveja tällä hetkellä on tarjolla yli 200 lajiketta tai kantaa. Lisää tietoa FinE-taimista ja varmennetusta taimituotannosta löytyy myös Luken ylläpitämältä Kasper-sivustolta.

Puiden ja pensaiden kevätruiskutus

Puiden ja pensaiden kevätruiskutus

posted in: Puut ja pensaat | 2

Tänä keväänä on kylmistä öistä ja päivistä johtuen joutunut odottelemaan oikeaa kevätruiskutuksen aikaa. Kärsivällinen kannattaa kuitenkin olla sillä puiden ja pensaiden kevätruiskutus on paikallaan, jos haluat torjua kemppien, punkkien ja kirvojen aiheuttamia vauriot hedelmäpuissa, marjapensaissa ja myös koristepuissa ja -pensaissa.

Viime kesänä puutarhan ikäviä ötököitä oli paljon, ja monet puut ja pensaat kärsivät erityisesti kirvoista. Nuoret versot muuttuivat käpertyneiksi, ruskettuneiksi ja elottomaksi, kukkasilmut kuihtuivat ja kasvit näyttivät kituliaalta. Omenapuiden epätoivottuja asukkeja olivat hedelmäpuupunkki, omenakemppi ja omenankehrääjäkoi. Jalavissa näkyi rullaantuneita lehtiä, joiden takana olivat herukanjuuri- eli jalavankirvat.

Käytän itse sekä omissa että asiakkaiden puissa Nekon Kevätruiskutetta, jota käytetään myös luomuviljelyssä. Ruiskutteen tehoaine on parafiiniöljy, joka tukahduttaa tuholaisten munat ja talvehtimisasteet. Osa tuholaisista munii munat talven ajaksi, osalla toukat talvehtivat puissa ja pensaissa.
Ruiskuttaminen ei ole vaikeaa, siihen tarvitaan vain muutama työväline ja riittävästi aikaa. Kevätruiskute on helpointa laimentaa olalla kulkevaan kymmenen litran vetoiseen paineruiskuun. Tällaisessa ruiskussa on usein myös pitkä suutin, jolla ruiskutteen saa levitettyä korkeallekin. Kevätruiskute sekoittuu hyvin veden sekaan jos annostelet pohjalle ruiskutteen ja lasket päälle veden. Jos ruiskutat vain pari marjapensasta tai pienen omenapuun, kannattaa laimentaa seosta ensin vähän ja sekoittaa tarvittaessa uusi erä paineruiskuun, sillä valmista liuosta ei suositella säilytettäväksi.


Ruiskute sekoitetaan sen mukaan, kuinka pitkällä kasvien silmujen kehittyminen on. Jos silmut ovat vielä kiinni, sekoitetaan 3% vahvuinen seos, esimerkiksi kymmeneen litraan vettä kolme desilitraa ruiskutetta. Jos silmut ovat jo hiirenkorvalla, ruiskutteesta sekoitetaan 1% vahvuinen seos. Tällöin kymmeneen litraan vettä lisätään vain 1 desilitra ruiskutetta. Pihoja kiertäessä huomaa, kuinka paljon paikkakunta ja pihan pienilmasto vaikuttavat kevään etenemiseen ja silmujen avautumiseen. Suojaisalla pihalla kevät on jo paljon pidemmällä kuin esimerkiksi varjoisassa metsän reunassa.

Puiden ja pensaiden Kevätruiskutus tulisi tehdä tyynenä, lämpimänä, mielellään pilvisenä päivänä mutta tämän keväisten sääolosuhteiden valossa voi olla aivan täydellistä päivää vaikeaa löytää. Tai ainakin säätila vaihtuu ruiskutuksen aikana! Tärkeää on että lämpötila ruiskuttaessa on yli 7 astetta ja kovia yöpakkasia ei ole enää tulossa. Kovalla tuulella ruiskute ei mene sinne minne pitäisi, joten tyynempää säätä kannattaa odottaa. Hommassa tärkeintä on huolellisuus. Hyönteisten torjuntaan ei riitä kevyt sumutus, vaan puun tai pensaan oksat ja runko tulee ruiskuttaa läpikotaisin märäksi, kuitenkin mieluiten niin että ruiskute ei valu kokonaan maahan. Vanhan suurirunkoisen omenapuun rungosta tulee ruiskuttaa tarkkaan onkalot ja painanteet.


Vaikka kevätruiskute sopii hyvin kotipuutarhan tuholaistorjuntaan, muista silti aina lukea pakkauksen ohje tarkkaan läpi. Ruiskutus vaatii suojavarusteet: itse käytän vaatteiden suojana kertakäyttöhaalaria ja suojalaseja jottei ylöspäin ruikuttaessa sumu mene silmiin. Jalassa on hyvä olla kumisaappaat ja käsissä kemikaalien kestävät suojakäsineet. Parafiiniöljy on haitallista vesieliöille joten huolehdi ettet päästä sumua tai ainetta puroon tai järveen, jos tällaisia sattuu puutarhasi lähistöllä olemaan.

Hyönteisten aiheuttamia tuhoja voi vähentää ja ennakoida huolehtimalla siitä, että kasvilla on hyvät kasvuolosuhteet. Avainasemassa tässä on hyvä maaperä ja riittävä valo. Oikeissa olosuhteissa ja riittävästi lannoitettu ja kasteltu kasvi ei hätkähdä tuholaisten iskusta ja toipuu niistä paremmin.

1 2 3